Viikinkikilvistä

Viikinkiaikaisia kilvistä on säilynyt suhteellisen paljon viitteitä nykypäivään. Kilvet olivat muodoltaan melkein aina pyöreitä ja halkaisijaltaan tavalisesti 80-95 cm. Viikinkiajan lopulla myös kyyneleen muotoiset kilvet yleistyivät. Kilpien keskellä oli aukko kahvalle ja metalliselle kupuralle. Joidenkin löytöjen perusteella kilvet voitiin liimata seitsemästä tai kahdeksasta rinnakkaisesta laudasta (mänty ja kuusi olivat suosituimpia), joiden päälle liimattiin nahka. Kilven reuna saatettiin suojata erillisellä, paikalleen ommellulla nahkasuojalla.

Kilpien maalaamisesta on jonkin verran todisteita. Gokstadin laivahautauksesta on lyödetty yksivärisiä, mustia ja keltaisia kilpiä. Tanskan Grimstrupista löytynyt kilvenpala oli taustaltaan tummansininen. Siihen oli maalattu koristekuvio vihreällä, punaisella ja valkoisella. Joissakin muissa tanskalaislöydöissä on ollut jäänteitä punaisesta maalista. Mansaarelta löytyneet kilvenjäänteet, nahanpalat oli maalattu valkoiseksi ja koristeltu yhdensuuntaisilla mustilla viivoilla ja punaisten pisteiden riveillä. Osebergin laivahautauksen tekstiileissä on kuvattu yksivärisiä ja apilamaisella kuviolla koristeltuja kilpiä. Bayeux’n seinävaatteessa on kyyneleen muotoisia ja pyöreitä kilpiä. Kirjallisista lähteistä ainakin Beowulf-runo mainitsee värjätyt kilvet.

Figujen kilpiä maalatessa voi käyttää mielikuvitusta. Ispiraationa voi käyttää yllä mainittujen esimerkkien lisäksi muita historiallisia kilpiä - vaikka eri aikakaudelta, minkä lisäksi netti on täynnä muiden harrastajien maalaamia, ispiroivia kilpiä. Kirjoista erityisesti Ospreyn julkaisut ovat täynnä laadukkaita kuvituksia, joita sopii matkia.

Ajattelin maalaata kilvistä yksilöllisiä, vaikka se viekin aikaa. Yksinkertaiset puolikkaisiin, neljäsosiin, sektoreihin ja spiraaleihin perustuvat kuviot ovat helposti maalattavissa ja tulevat olemaan enemmistönä. Hain inspiraatiota myös symboleista ja kuvioista, joita on huomasin muissa viikinkiaikaisissa esinelöydöissä tai kuvamateriaalissa. Erilaisilla väriyhdistelmillä muunnoksia on lukemattomia. 

Suttasin ideoita myös paperille.

Viikinkisotureista

Kaapissani pölyttyy kasa Gripping Beastin viikinkifiguja, joista sain maalattua muutaman alkuvuoden puolella, ennen kuin uusi projekti vei huomioni. Griparin laatu vaihtelee melkoisesti. Jotkin metallifiguista ovat vanhoja, mikä näkyy suoraan niiden muodossa ja laadussa. Huonot välttää, kun tarkastelee verkkokaupan kuvia huolellisesti. Maalaaminen tietenkin yhtenäistää figujen ulkomuotoa ja hälventää epämääräiset valujäljet.

Griparin muovifigut eroavat aikalailla metallisista. Yksityiskohdat ovat terävämpiä, ja muovin käsitteleminen on tietenkin helpompaa. Itse kuitenkin inhoan muovifigujen kyykkiviä, epäluonnollisia asentoja. Samoin käsien liitostyyli johtaa palikkamaisiin figuihin, vaikka erilaisia asentoja saa tehnyä mielin määrin. Metallifigut ovat tässä mielessä luontevampia ja kooltaan pykälän pidempiä.

Viking Hirdmen -muovilaatikon kirvesmiehillä on vain muutama toimiva asento, mutta lisäasentoja on melko helppo konvertoida. Vaihtelua saa myös kirveiden teriä muotoilemalla, sillä laatikon kahden käden kirveissä on kaikissa samanlainen terä.

Vaikka viikinkiaikaisten kankaiden värit olivat sävyltään pehmeämpiä, "luonnollisia", maalasin värit kirkkaina, kuten historialliset figut tavallisesti tunnutaan maalattavan. Realistisemmat värisävyt olisi ehkä voinut saavuttaa lisäämällä kuhunkin väriin hiukan harmaata, mutta mielestäni tälläiseen kikkailuun olisi mennyt turhaan aikaa.

Väreillä voi heijastella yksilön asemaa, jos haluaa luoda jotain eroa figujen välille: varakkaammalla väellä on värikkäämpää ja koristeellisempaa vaatetta, kun taas orjat pukeutuvat rääsyihin. Griparin hirdimiehet edustavat sitä varakkaampaa ryhmää, soturieliittiä, mutta ainakin orjat ajattelin maalata huomattavasti tylsemmiksi.

Univormut eivät sovi viikinkiaikaiseen varustukseen, joten periaatteenani on maalata jokaisesta figusta yksilö. Vaatteiden värien ja kilpien koristeiden takana on yksilöllinen tarina. Samoin toivoisin jokaisen figun varustuksen vaihtelevan enemmän kuin se tässä muovilaatikossa vaihtelee. Parasta olisi ollut yhdistellä griparin Hirdmen ja Dark Age Warriors -laatikot toisiinsa, ja näin saada enemmän panssarittomia ja kypärittömiä sotureita.

Keihästä on perinteisesti pidetty yleisimpänä viikinkiaikaisena aseena. Varsi tehtiin hyvin usein saarnipuusta, ja keihäiden pituudet vaihtelivat tavallisesti 1,5 ja 3 metrin välillä. Keskiaikaisissa kuvituksissa keihästä kuvataan pidetyn kolmella tapaa: ylhäällä nyrkki kyynärpään yläpuolella, alhaalla tuettuna kyynärvarteen sekä kahdella kädellä, jolloin kilpi saattoi roikkua hihnan varassa. Keihäs oli ertyisen toimiva joukkovoimalla muodostelmassa.

Miekka oli eliitin ase, statusesine. Viikinkiaikaiset miekat olivat niin sanotusti spatha-mallisia, kaksiteräisiä ja pituudeltaan tavallisesti noin 90-95 cm. Samoihin aikoihin käytettiin myös yksiteräisiä ja lyhyempiä miekkoja (sax tai saex). Miekkojen kahvat olivat usein koristeltuja ja niiden säilissä saattoi olla upotettu kirjoitusta. Viikingit käyttivät erityisen paljon myös kirveitä aseena. Sotakirveet suunniteltiin varta vasten taisteluun, eikä kyse ollut vain veistokirveen uudesta käyttökohteesta. Pitkät, kahdella kädellä pidettävät kirveet yleistyivät viikinkiajan lopulla.

Rengaspanssarit ja muut suojavarusteet - kilpiä lukuunottamatta - olivat viikinkiajalla harvinaisia ja kalliita. Löytöjä on vähän, mutta kirjallisissa lähteissä niitä mainitaan melko usein. Skandinaviasta kypäriä on löydetty vain kolme. Näistä parhaiten säilyneessä Gjermundbun kypärässä on silmälasimainen suojus. Kahdesta muusta (Tjele ja Lokrume) ovat säilyneet vain "kulmakarvat" ja niihin kiinnittyvät nenäsuojat. Rengaspanssarin fragmentteja tai irtonaisia renkaita on löydetty mm. Ruotsin Birkasta, josta on löydetty myös ainoat skandinaaviset lamellaaripanssarin palat. Kirjallisissa lähteissä mainitaan myös kangassuojuksia.

Kokonainen figuarmeija panssareilla, kypärillä ja miekoilla varustettuna antaa väärän kuvan historiallisesta todellisuudesta, mutta loppujen lopuksi figuissa on kaikin puolin kyse taiteellisesta tulkinnasta.