12.11.2017

Viikinkikilvistä

Viikinkiaikaisia kilvistä on säilynyt suhteellisen paljon viitteitä nykypäivään. Kilvet olivat muodoltaan melkein aina pyöreitä ja halkaisijaltaan tavalisesti 80-95 cm. Viikinkiajan lopulla myös kyyneleen muotoiset kilvet yleistyivät. Kilpien keskellä oli aukko kahvalle ja metalliselle kupuralle. Joidenkin löytöjen perusteella kilvet voitiin liimata seitsemästä tai kahdeksasta rinnakkaisesta laudasta (mänty ja kuusi olivat suosituimpia), joiden päälle liimattiin nahka. Kilven reuna saatettiin suojata erillisellä, paikalleen ommellulla nahkasuojalla.

Kilpien maalaamisesta on jonkin verran todisteita. Gokstadin laivahautauksesta on lyödetty yksivärisiä, mustia ja keltaisia kilpiä. Tanskan Grimstrupista löytynyt kilvenpala oli taustaltaan tummansininen. Siihen oli maalattu koristekuvio vihreällä, punaisella ja valkoisella. Joissakin muissa tanskalaislöydöissä on ollut jäänteitä punaisesta maalista. Mansaarelta löytyneet kilvenjäänteet, nahanpalat oli maalattu valkoiseksi ja koristeltu yhdensuuntaisilla mustilla viivoilla ja punaisten pisteiden riveillä. Osebergin laivahautauksen tekstiileissä on kuvattu yksivärisiä ja apilamaisella kuviolla koristeltuja kilpiä. Bayeux’n seinävaatteessa on kyyneleen muotoisia ja pyöreitä kilpiä. Kirjallisista lähteistä ainakin Beowulf-runo mainitsee värjätyt kilvet.

Figujen kilpiä maalatessa voi käyttää mielikuvitusta. Ispiraationa voi käyttää yllä mainittujen esimerkkien lisäksi muita historiallisia kilpiä - vaikka eri aikakaudelta, minkä lisäksi netti on täynnä muiden harrastajien maalaamia, ispiroivia kilpiä. Kirjoista erityisesti Ospreyn julkaisut ovat täynnä laadukkaita kuvituksia, joita sopii matkia.

Ajattelin maalaata kilvistä yksilöllisiä, vaikka se viekin aikaa. Yksinkertaiset puolikkaisiin, neljäsosiin, sektoreihin ja spiraaleihin perustuvat kuviot ovat helposti maalattavissa ja tulevat olemaan enemmistönä. Hain inspiraatiota myös symboleista ja kuvioista, joita on huomasin muissa viikinkiaikaisissa esinelöydöissä tai kuvamateriaalissa. Erilaisilla väriyhdistelmillä muunnoksia on lukemattomia. 

IMG_0860

Suttasin ideoita myös paperille.

IMG_0873 1500

29.10.2017

Viikinkisotureista

Kaapissani pölyttyy kasa Gripping Beastin viikinkifiguja, joista sain maalattua muutaman alkuvuoden puolella, ennen kuin uusi projekti vei huomioni. Griparin laatu vaihtelee melkoisesti. Jotkin metallifiguista ovat vanhoja, mikä näkyy suoraan niiden muodossa ja laadussa. Huonot välttää, kun tarkastelee verkkokaupan kuvia huolellisesti. Maalaaminen tietenkin yhtenäistää figujen ulkomuotoa ja hälventää epämääräiset valujäljet.

IMG_0823

IMG_0831

Griparin muovifigut eroavat aikalailla metallisista. Yksityiskohdat ovat terävämpiä, ja muovin käsitteleminen on tietenkin helpompaa. Itse kuitenkin inhoan muovifigujen kyykkiviä, epäluonnollisia asentoja. Samoin käsien liitostyyli johtaa palikkamaisiin figuihin, vaikka erilaisia asentoja saa tehnyä mielin määrin. Metallifigut ovat tässä mielessä luontevampia ja kooltaan pykälän pidempiä.

Viking Hirdmen -muovilaatikon kirvesmiehillä on vain muutama toimiva asento, mutta lisäasentoja on melko helppo konvertoida. Vaihtelua saa myös kirveiden teriä muotoilemalla, sillä laatikon kahden käden kirveissä on kaikissa samanlainen terä.

IMG_0844

IMG_0850

Vaikka viikinkiaikaisten kankaiden värit olivat sävyltään pehmeämpiä, "luonnollisia", maalasin värit kirkkaina, kuten historialliset figut tavallisesti tunnutaan maalattavan. Realistisemmat värisävyt olisi ehkä voinut saavuttaa lisäämällä kuhunkin väriin hiukan harmaata, mutta mielestäni tälläiseen kikkailuun olisi mennyt turhaan aikaa.

Väreillä voi heijastella yksilön asemaa, jos haluaa luoda jotain eroa figujen välille: varakkaammalla väellä on värikkäämpää ja koristeellisempaa vaatetta, kun taas orjat pukeutuvat rääsyihin. Griparin hirdimiehet edustavat sitä varakkaampaa ryhmää, soturieliittiä, mutta ainakin orjat ajattelin maalata huomattavasti tylsemmiksi.

Univormut eivät sovi viikinkiaikaiseen varustukseen, joten periaatteenani on maalata jokaisesta figusta yksilö. Vaatteiden värien ja kilpien koristeiden takana on yksilöllinen tarina. Samoin toivoisin jokaisen figun varustuksen vaihtelevan enemmän kuin se tässä muovilaatikossa vaihtelee. Parasta olisi ollut yhdistellä griparin Hirdmen ja Dark Age Warriors -laatikot toisiinsa, ja näin saada enemmän panssarittomia ja kypärittömiä sotureita.

IMG_0834

IMG_0841

Keihästä on perinteisesti pidetty yleisimpänä viikinkiaikaisena aseena. Varsi tehtiin hyvin usein saarnipuusta, ja keihäiden pituudet vaihtelivat tavallisesti 1,5 ja 3 metrin välillä. Keskiaikaisissa kuvituksissa keihästä kuvataan pidetyn kolmella tapaa: ylhäällä nyrkki kyynärpään yläpuolella, alhaalla tuettuna kyynärvarteen sekä kahdella kädellä, jolloin kilpi saattoi roikkua hihnan varassa. Keihäs oli ertyisen toimiva joukkovoimalla muodostelmassa.

Miekka oli eliitin ase, statusesine. Viikinkiaikaiset miekat olivat niin sanotusti spatha-mallisia, kaksiteräisiä ja pituudeltaan tavallisesti noin 90-95 cm. Samoihin aikoihin käytettiin myös yksiteräisiä ja lyhyempiä miekkoja (sax tai saex). Miekkojen kahvat olivat usein koristeltuja ja niiden säilissä saattoi olla upotettu kirjoitusta. Viikingit käyttivät erityisen paljon myös kirveitä aseena. Sotakirveet suunniteltiin varta vasten taisteluun, eikä kyse ollut vain veistokirveen uudesta käyttökohteesta. Pitkät, kahdella kädellä pidettävät kirveet yleistyivät viikinkiajan lopulla.

Rengaspanssarit ja muut suojavarusteet - kilpiä lukuunottamatta - olivat viikinkiajalla harvinaisia ja kalliita. Löytöjä on vähän, mutta kirjallisissa lähteissä niitä mainitaan melko usein. Skandinaviasta kypäriä on löydetty vain kolme. Näistä parhaiten säilyneessä Gjermundbun kypärässä on silmälasimainen suojus. Kahdesta muusta (Tjele ja Lokrume) ovat säilyneet vain "kulmakarvat" ja niihin kiinnittyvät nenäsuojat. Rengaspanssarin fragmentteja tai irtonaisia renkaita on löydetty mm. Ruotsin Birkasta, josta on löydetty myös ainoat skandinaaviset lamellaaripanssarin palat. Kirjallisissa lähteissä mainitaan myös kangassuojuksia.

Kokonainen figuarmeija panssareilla, kypärillä ja miekoilla varustettuna antaa väärän kuvan historiallisesta todellisuudesta, mutta loppujen lopuksi figuissa on kaikin puolin kyse taiteellisesta tulkinnasta.

7.3.2017

Lammasaitaus

aita ja lamp (3)


Tein lisää risuaitoja rautalangasta. Langan tiiviyden ja korkeuden vaihtelu toi niihin vähän elävyyttä. Epämääräisen ja ainakin tällä hetkellä välttävän portin valmistin balsasta, tulitikuista ja langasta sekä saranat muovitikuista. Aikaisemman aidanpätkän värien jäljitteleminen oli hankalaa, mutta lopulta sain sävyt riittävän samankaltaisiksi. Aion täydentää tätä turhan pientä aitausta ainakin kulmapaloilla.

aita ja lamp (1)

Lampaat ovat Gripping Beastin ja esittävät mansaarelaista Manx Loaghtan -rotua, jonka viikinkiasuttajat toivat mukanaan 800-luvulla. Maalaus jäljittelee rodun värejä, mutta jostakin syystä maalasin päät (liian) vaaleiksi.

aita ja lamp (5)


28.1.2017

Grubenhaus ja muuta miniatyyrimaastoa

Figuureja ei aina tunnu saavan valmiiksi sitten millään, mutta pienissä maastonpaloissa on enemmän varaa kokeilla ja ennen kaikkea möhliä - huonosti muotoiltu kohta tai useampi päällekkäinen maalikerros eivät pistä silmään samoin kuin tarkasti skulptatussa figuurissa. Päätinkin ennen viime joulua rakentaa jotakin yksinkertaista ja nopeahkoa maastoa viikinkiminiatyyrejä ajatellen.

Lopulta sainkin valmiiksi pienen mökin, lyhyen risuaidan, kiviröykkiön, pari suurempaa kiveä sekä laivalatomuksen, joka jäi puuttumaan alla olevasta kuvasta.

kaikki

Mökin esikuvana toimi varhaiskeskiaikainen rakennustyyppi, niin sanottu Grubenhaus tai sunken featured building (SFB). Käytännössä rakennus koostuu kuopasta, jonka päällä on katto. Tällaisia mökkejä on voitu käyttää varastoina, työtiloina tai asumiseen. Rakennustyyppi tunnetaan ainakin anglosaksiselta ajalta Englannista ja viikinkiaikaisesta Skandinaviasta, mutta rakennustapa on käsittääkseni melko yleinen koko Euroopassa - ja perusideansa puolesta myös koko maailmassa.

Mallina käytin SFB:n rekonstruktiota, joka sijaitsee Bede's World -museossa Jarrowssa Koillis-Englannissa. Onnekseni otin aikoinaan runsaasti kuvia kyseisestä rakennuksesta. Se oli osa pientä anglosaksista farmia, johon kuului pari muutakin rakennusta ja kotieläimiä. Itse museo näyttää uudistuneen vastikään myös nimensä puolesta.

bede (1)

bede (3)

bede (4)

bede (2)

Tein rakennuksen etu- ja takaseinän puisista varrastikuista, jotka liimasin pahville. Yllättävän kovia tikkuja oli pirullista katkoa sopivaan mittaan vasta liimaamisen jälkeen, sillä pehmeä pahvi ei käsittelyä kestänyt. Mökin mitat menivätkin vähän pieleen, mikä ei onneksi lopputuloksessa oikein näy. Rumasti pihdeillä katkaistujen tikkujen päät päädyinkin peittämään katonrajan viistoilla tikuilla. Ovessa on sekä balsaa että tulitikkuja. Kattoon laitoin suosiolla muovilevyä, jonka päälle liimasin olkikatoksi karhunkieltä. Tai oikeastaan leikkasin sellaisen karhunkielimäisen karkean osan pienestä astianpesusienestä, vaikka näkyvien liitoskohtien välttämiseksi olisi kannattanut leikata sopiva palanen isosta karhunkielilapusta.

mokki1

Liimasin mökin muovilevylle, hiekoitin alustan, maalasin ja käytin mm. pigmenttijauhetta seinien alaosiin ja oveen. Karhunkielen maalaaminen on aika hankalaa. Sitä kannattaa uittaa laimennetussa pohjamaalissa useampaan otteeseen, ettei alkuperäinen vihreä väri paista rumasti maalauksen alta. Varrastikuissa ei valitettavasti ollut kummoisesti luonnollista tekstuuria, joka olisi tehnyt lopputuloksesta paremman. Lisäsin oven viereen tynnyrin ja polttopuita - ehkä sisällä on tulisija.

mokki2

Lyhyellä aidanpätkällä oli tarkoitus testata, miltä rautalanka näyttää maalattuna, sillä internetin rautalanka-aidat eivät ihan vakuuttaneet. Lopputulos on kuitenkin riittävän hyvä, joten ehkä teen näitä lisää. Aita on tyyliltään geneerinen - samankaltaisia oli kyllä yllä mainitussa museossa.

aita1

Valmistaminen on yksinkertaista: rautalankaa vain kierretään seiväsrivistön puolelta toiselle, ristiin. Seipäät kannattaa liimata esimerkiksi puupalikkaan porattuihin reikiin, jotta ne pysyvät paikallaan, sillä rautalangan vääntäminen on aika väkivaltaista puuhaa. Poraaminen ei itseltäni onnistunut tähän hätään, joten liimasin seipäät pystyyn pahviin, mikä tuotti taas ylimääräistä tuskaa. Vääntämisen jälkeen ja aikana lankaa kannattaa liimailla seipäisiin vaikka pikaliimalla. Lopulta aidan voi leikata tai sahata irti ja liimata paremmalle alustalle.

koko1

Isommat kivet ja röykkiön tein yksinkertaisesti sopivan kokoisia oikeita kiviä liimailemalla ja maalaamalla. Röykkiön pohjalle liimasin muovilevyä korokkeeksi. Olisi pitänyt käyttää jotakin massaa, joka olisi ehkä helpottanut kivien raoista pilkottavien kolojen maalaamisessa - spray niihin yltää, mutta ei pensseli.

kivet2

Kivikasan voi nähdä esittävän vaikka meiltäkin löytyviä esihistoriallisia röykkiöhautoja. Tätä liimaillessa mielessäni oli myös Tanskasta Lejren viikinkiaikaisesta keskuspaikasta löytynyt kiviröykkiö, jossa poltettuja kiviä oli jopa 35 metrin matkalla. Samanlaisia kekoja on toki muuallakin Skandinaviassa. Näitä "keittokiviä" on ehdotettu käytetyn veden lämmittämiseen oluenpanoa varten - mitä isompi kasa, sitä merkittävämpi kestipaikka.

koko2

Kivikehä esittää niin sanottuja laivalatomuksia, joita on mahdollisesti ollut Suomessakin. Skandinaviassa ne saattoivat olla hautoja tai jonkinlaisia kulttipaikkoja. Suurimmat ovat jopa satojen metrien pituisia, mutta sellaisen tekeminen 28 millisille miniatyyreille olisi melkoinen urakka.

shipsetting